FANDOM


NSFW WARNING
ZOMG THIS PAGE NOT SAFE FOR WORK OR SCHOOL!
GO BACK NOW!!!!!! OR ELSE YOU'LL HAVE CONSEQUENCES!!!!!!!!1


Nimeni on Alice. Asuin soluasunnossa kahden bestikseni Amberin ja Andrean kanssa. Me pidämme vanhoista Walt Disneyn piirretyistä siinä missä muutkin. Tai no, pidimme.

Kaikki alkoi siitä, kun olimme etsimässä DVD:itä netissä. Löysimme etsimämme eBaysta. Outoa oli se, että etukannessa oli vain kuva Kolmesta Caballerosta eikä siinä lukenut yhtään mitään. Ei elokuvan nimeä, ei kuvausta, ei mitään. Siitä huolimatta ostimme sen, koska rakastimme Kolmea caballeroa. Minun suosikkini oli José, Amberin suosikki Panchito ja Andrean Aku. Eikä elokuva edes ollut kovin kalliskaan.

Elokuva saapui meille vajaan viikon kuluttua, ja laitoimme sen heti pyörimään. Jostain syystä Andrea ei pitänyt sitä hyvänä ajatuksena.

Kaikki alkoi normaalisti. Caballerojen tunnari soi iloisesti alkutekstien aikana. Niiden jälkeen näytettiin Aku, José ja Panchito Perussa, ajelemassa tietä pitkin vanhalla Fordilla, koska he olivat tapansa mukaan etsimässä seikkailua. Ajettuaan muutaman kilometrin he ohittivat kyltin, jossa luki "Käänny takaisin - olen tosissani." Ainakin sadan Käänny takaisin -kyltin jälkeen heitä alkoi arveluttaa, mutta he tulivat pian siihen ajatukseen, että tämä oli joku paikallisten lasten pila ja jatkoivat eteenpäin. Ruudusta tuli musta.

Seuraavassa kohtauksessa he olivat saapuneet kylään. Heidän (ja meidän) huomion herätti ensimmäisenä taivas. Siinä ei ollut kuuta ja tähtiä, ei edes yhtä pilveä. Se oli aivan musta. He ajoivat sisälle kylään. Kaikki oli täysin autiota. Talot olivat hajoamispisteessä eikä koko kylässä näkynyt merkkejä kasvillisuudesta tai mistään muustakaan elollisesta.

Mutta voi kauhistuksen kanahäkki, kun me säikähdimme! Näimme Hessun mädän, paloitellun ruumiin keskellä katua, ja ruumiissa luikerteli ällöttäviä, pieniä matoja. Ja mitä edemmäs caballerot menivät, sitä kauhistuttavampia näyt olivat. Kaduilla oli läjäpäin brutaalisti tapettuja kylän asukkaita. Ja kun me katsoimme ruumiita tarkasti, huomasimme niiden olevan Disney -hahmoja, joita ei ollut silloin edes olemassa. Pelle Peloton, Matami Mimmi, Ariel, Max, Esmeralda, Tiana, Maximus... jopa Salama McQueenin ja Baymaxin osia oli lennellyt sinne tänne!

Ja se veri. Se näytti niin hyperrealistiselta! Se näytti siltä, että joku meistä olisi koska vain voinut koskea siihen ja saada sitä sormiimme.

Paikka karmi caballeroja. He alkoivat tapansa mukaan kinastella. He väittelivät siitä, kenen idea oli jatkaa ajamista kohti tätä karmivaa kylää, jossa he nyt seisoskelivat. Ruutu ehti olla mustana vain millisekunnin, kunnes kohtaus vaihtui. He ryhdistäytyivät ja yrittivät etsiä eloonjääneitä. Heidän oli pakko löytää tie ulos. Kolmikko ei huomannut varjoa, joka vaani heitä.

Se korotti kätensä Panchitoa kohti. Panchito huomasi sen ja meinasi huutaa, mutta kädet tukkivat nopeasti hänen nokkansa ja vetivät hänet lyhtypylvään taakse. Aku ja José kääntyivät taakseen kuullessaan jotain ja huomasivat, ettei Panchito ollut heidän kanssaan. He keskeyttivät ulospääsyn ja päättivät etsiä ystävänsä.

He kulkivat ympäri kylää eikä Panchitosta näkynyt jälkeäkään, ihan kuin hän olisi noin vain kadonnut. Aku ja José jatkoivat etsimistä siitä huolimatta. Mutta silloin kun Aku ei huomannut, ne samat kädet tavoittelivat Joséa ja asettivat liinan hänen nokan päälle. Liinassa oli ilmeisesti kloroformia, sillä José tainnuttui.

Aku kääntyi ja hän huomasi olevansa aivan yksin. Hän otti hatun pois päästään ja alkoi puristella sitä hermostuneesti kuin kotirouva tiskirättiä. Me tunsimme Akun hermostuneisuuden. Mekin olimme aika hermostuneita. Minä raavin käsiäni, Amber repi hiuksiaan ja Andrea pureskeli sormiaan. Andrea kirkui, sillä ne samat kädet tulivat taas näkyviin, tällä kertaa sotanuijan kanssa. Se tärähti kunnolla Akun päähän niin kovaa, että ankka lysähti tajuttomana maahan. Ruudusta tuli musta, ja se pysyi mustana kokonaiset kolme sekuntia.

Sitten tuli täysin uusi kohtaus. Päädyimme keittiöön, jossa Aku makasi tajuttomana lattialla. Hän heräsi ja ihmetteli minne oli päätynyt. Hän huomasi, että hänet oli kahlittu. Sitten joku nainen tuli ja kertoi Akulle tämän tehtävän. Voi, voi Andrea parka. Aku pistettiin raatamaan kuin orja. Häntä ruoskittiin kovakouraisesti eikä hänelle annettu paljon lepoa, ei edes palkkaa. Akun haavoista valui verta ja sitä oli tosi paljon. Ruoskan iskut olivat niin kovat, että ne aiheuttivat vammoja. Andrea halusi nousta ja lähteä, muttei voinut. Kukaan meistä ei voinut. Oli kuin meidät olisi liimattu sohvaan pikaliimalla.

Tätä kamalampi kohtaus oli tosin olemassa. Häivytyksellä saavuimme huoneeseen, jossa oli kalteri-ikkuna ja ovi. Panchito heräsi ja ihmetteli missä hän oli. Hän yritti nousta, muttei päässyt ylös. Hän huomasi, että hänen kätensä ja jalkansa oli kahlittu sängyn päätyihin käsiraudoilla ja, ettei hänellä ollut aseitaan. Sisään astui kaksi jykevän näköistä miestä. He vitsailivat, että he olivat saaneet itselleen uuden "ystävän." Hermostuneenakin Panchito yritti vitsailla heidän kanssaan kysymällä mitä he oikein tarkoittivat sillä. He naurahtivat ja osoittivat naisluurankoa, joka lojui nurkassa. Silloin Panchito kalpeni.

Voi hyvä luoja! Raiskasivatko he todella Panchitoa?! Amberin silmät olivat laajentuneet kauhusta, kun hän katsoi kahta miestä tekemässä hänen lempihahmolleen sanoinkuvaamattomia asioita. He koskettelivat häntä kovakouraisesti. Panchito itki kauhusta ja pelosta. Hän tunsi, kuinka toinen heistä työnsi peniksen hänen sisälle, ja se teki kipeää. Hän suorastaan ulisi kivusta. Se loppui, kun toinen heistä pakotti hänet tekemään suihinottoa. Hän ei voinut puolustautua, pelko oli lamaannuttanut hänet. Amber itki, kun veren ja sperman yhdistelmää valui lakanoihin kuin vesi kaatuneesta lasista.

Mutta tämäkään ei ollut elokuvan kamalin kohtaus, ja se tuli pian. Paikka oli ilmeisesti jossain katakombissa. Tai siltä se ainakin näytti. Seinät olivat tiiltä eikä siellä ollut yhtään ikkunaa. Vain ovi ja lyhtyjä. Ja siellä oli José seinään kahlittuna. Hänkin heräsi ja katsoi ympärilleen. Hän näki edessään naisen ja kaksi miestä. He hymyilivät ja nauroivat pahaenteisesti katsoessaan seinässä roikkuvaa Joséa. Hänellä oli paha aavistus siitä, että hänelle tapahtuisi jotain kamalaa. Ja hän oli aivan oikeassa, sillä he paljastivat leikkelyvälineet.

Ei, ei! EEEEEEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIII!! Tämä oli aivan liian kamalaa! He alkoivat leikellä Joséa! He eivät puuduttaneet tai nukuttaneet häntä, eivät edes odottaneet hänen kuolevan, vaan he tekivät sen hänen ollessa vielä elossa! He suoraan sanottuna kiduttivat häntä! He naulasivat hänet olkapäistä kiinni seinää, nylkivät hänet, avasivat hänen vatsansa auki ja alkoivat leikkiä hänen sisäelimillä. Hyperrealistista verta lensi ympäri seiniä ja lattioita niin, että koko paikka suorastaan ui veressä. Olin tuohtunut ja vihainen yhtä aikaa. Mitä José on muka tehnyt heille ansaitakseen tämän?

Mutta sitten pokkani petti, kun nainen työnsi veitsen lähelle Josén auki olevaa suuta. Kiljuin ja aloin etsimään kaukosäädintä, mutta sitä ei löytynyt. Sitten aloin kirkua vielä enemmän nähdessään hänen kielensä lattialla. Juoksin kuin päätön kana. Missä se kaukosäädin oikein oli?! Sitä ei näkynyt missään!

Sitten me kaikki kolme etsimme kaukosäädintä paniikissa, sillä nyt näytettiin heidän kaikkien kolmen kärsimystä nopeina välähdyksinä. Verta, hikeä ja kyyneleitä, ja ripaus tuskaa. Heidän olemuksensa muuttuivat hetki hetkeltä. Se näytti selkeästi, että he olivat siellä useita päiviä, ellei jopa viikkoja. Aku oli luurangon laiha, Panchito ei näyttänyt hyvinvoivalta, eikä Josélla ollut enää edes varpaita ja sormia. He kärsivät viimeisiin hengenvetoihinsa asti. Tämä kauheus loppui silloin, kun yksi mies piteli Josén sykkivää sydäntä käsissään. Tapahtumat näytettiin verenhukasta uupuneen Josén näkökulmasta. Hänen silmänsä sulkeutuivat hyvin hitaasti. Kaikki muuttui sumeaksi, ja sitten mustaksi.

Elokuvan viimeinen kohtaus: Caballerot olivat kuolleet. Kutakin heistä näytettiin kaksi minuuttia. Aku oli lysähtäneenä patojen ja kattiloiden päällä, kuolinsyy: ylirasitus. Panchito makasi liikkumattomana ja alastomana sängyssä, kuolinsyy: AIDS. José taas roikkui seinällä kuin karhun turkki, kuolinsyy: verenhukka. Ja sitten tuli "Loppu."

Luulimme päässeemme eroon tuosta kauhusta, mutta leffa alkoikin uudestaan alusta. Meille riitti! Me otimme käsiimme pesäpallomailat, tai mitä vastaan tuli, ja aloimme mäiskiä televisiota, DVD -soitinta ja digiboksia oikein kunnolla. Työ oli tehty. Laitteistamme ei ollut jäljellä mitään muuta kuin metalliset möykyt.

Emme saaneet unta moneen päivään. Näimme joka yö painajaisia, ja kun me kerroimme niistä toisillemme, meidän hämmästykseksi olimme nähneet unia tismalleen samoista asioista. Emme kestäneet enää unettomien öiden määrää. Teimme joukkoitsemurhan ryntäämällä päät edellä täysillä päin seinää ilman minkäänlaisia suojia. Saimme niin pahoja aivovaurioita, että kuolimme. Ja nyt vasta saimme tietää, että kaukosäädin olikin koko ajan meidän neniemme edessä: olohuoneen pöydällä.

English Version

My name is Alice. I lived in the single apartment with my two besties Amber and Andrea. We like old Walt Disney cartoons like any other. Or well, we liked.

It all started when we were searching DVDs on the Web. We found one from eBay. It was strange, that there was only a picture of The Three Caballeros on the front cover and there read nothing. Not the name of the movie, not the description, nothing. We bought it anyway, because we loved The Three Caballeros. My favorite was José, Amber’s favorite Panchito and Andrea’s Donald. And the film wasn’t very expensive at all.

The film came to us in less than a week later, and we put it immediately in motion. For some reason Andrea didn’t keep it as a good idea.

Everything started normally. Caballeros’ theme played happily during the opening credits. After them, it was showed Donald, José and Panchito in Peru, driving around the road with the old Ford, because they were, as usual, looking for adventure. After driving a few miles, they passed a sign, which said “Turn back – I’m serious.” At least, after hundred “Turn back” signs they started to look suspicious, but they soon came to the idea this was one of the local children’s jokes and continued forward. The screen came black.

In the next scene they had arrived to the village. Their (and our) attention was attracted by the sky at the first. There weren’t the Moon and stars, not even a one cloud. It was totally black. They drove into the village. Everything was completely desolate. The houses were falling apart and the whole village showed no signs of vegetation or any other living things.

Oh the chicken cage of terror, when we were frightened! We saw rotten, jointed corpse of Goofy in the middle of the street, and there was slithering sickly, small worms in the body. And what further Caballeros went, that terrifying visions were. The streets had a bunch of the brutally killed village residents. And when we looked corpses carefully, we noticed they were Disney characters, which didn’t even exist that time. Gyro Gearloose, Mad Madam Mim, Ariel, Max, Esmeralda, Tiana, Maximus… even Lightning McQueen and Baymax’ parts had flown here and there!

And that blood. It looked so hyperrealistic! It seemed that one of us could touch it anytime and get it on our fingers.

The place gave Caballeros the creeps. They began, as usual, to bicker. They were debating on whose idea was to continue driving towards this creepy village where they’re standing right now. The screen had time to be black just milliseconds, until the scene was changed. They braced themselves and tried to look for the survivals. They had to find a way out. The trio didn’t notice the shadow looming over them.

It reached its hands towards Panchito. Panchito noticed it and almost shouted, but hands clog quickly in his beak, and pulled him behind the lamppost. Donald and José turned around then they heard something and they saw Panchito wasn’t with them. They quitted the exit and decided to look for their friend.

They walked around the village and there was no sign about Panchito, it was as if he had just disappeared. Donald and José continued searching. But when Donald didn’t notice, those same hands sought Jose and put the cloth to his peak. There was probably chloroform on the cloth, because José was stunned.

Donald turned and he found himself all alone. He took his hat off his head and began to squeeze it nervously like housewife dishcloths. We felt his nervousness. We, too, were pretty nervous. I was scratching my hands, Amber tore her hair, and Andrea chewed her fingers. Andrea screamed, as they are the same hands were displayed again, this time with a war gavel. It shook the battery properly the head so hard that duck slumped unconscious on the ground. The screen was black, and it stayed black all of three seconds.

Then came an entirely new scene. We ended up in the kitchen, where Donald was lying unconscious on the floor. He woke up and wondered where you had chosen. He noticed he was chained. Then some woman came and told Donald his task. Oh, poor Andrea. Donald was treaten like a slave. He was scourged with excessive force, he wasn’t given a lot of rest, not even a salary. His wounds were bleeding and there was a lot of blood. Whip attacks were so hard they caused the injuries. Andrea wanted to get up and leave, but she couldn’t. None of us could. It was as if we had been glued to the couch with superglue.

Thought, there was a scene which was worse than this. We arrived at the fade in a room with barred window and a door. Panchito woke up and wondered where he was. He tried to get up, but couldn’t get up. He noticed his hands and feet were chained to a bed side handcuffed and that he had no weapons. Two squat-looking men entranced. They joked that they had gotten a new “friend.” Panchito nervously tried to joke with them, asking what did they mean with that. They laughed and pointed female skeleton, which was lying in the corner. Then Panchito paled.

Oh, my God! Did they really rape Panchito?! Amber’s eyes were dilated with terror, when she looked at the two men doing unspeakable things to her favorite character. They touched him roughly. Panchito was crying in terror and fear. He felt how one of them pushed penis inside him, and it was painful. He actually was wailing in pain. It ended when other of them forced him to make blowjobs. He couldn’t defend himself, the fear had paralyzed him. Amber cried when blood and sperm combination flowed on sheets like water from felled glass.

But even this wasn’t the most horrible scene of the movie, and it soon became. The place was apparently somewhere in the catacombs. Or so it seemed. The walls were brick and there was no window. Only the door and lanterns. And there was José chained to the wall. He, too, woke up and looked around. He saw before him a woman and two men. They smiled and laughed ominously in finding a wall hanging José. He had a bad feeling that something terrible would happen to him. And he was right, because they revealed dissection tools.

No, no! NOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!! This was just too awful! They began to dissect Jose! They didn’t dumb or anesthetize him, not even waiting for him to die, but they did it while he was still alive! They frankly, tortured him! They nailed him to the shoulders onto the wall, skinned him, opened his belly open and began to play with his internal organs. Hyperrealistic blood flew all over the walls and floors, so that the whole place almost swam in the blood. I was upset and angry at the same time. What José has supposedly done for them to earn this?

But then my poker face betrayed when the woman pushed the knife close to José’s open mouth. I sreamed and started to look for the remote control, but it wasn’t found. Then I started to scream even more at the sight of his tongue on the floor. I ran like a headless chicken. Where the remote control was?! It was no were!

Then all three of us are looking for the remote control in a panic, because now all three were shown their suffering rapid in flashes. Blood, sweat, and tears, and a hint of pain. Their appearance changed from moment to moment. It seemed clear that they were there for several days, or even weeks. Donald was lean like a skeleton, Panchito didn’t look prosperous, and José hadn’t longer even toes and fingers. They suffer until their last breath. This horror ended when a one man held José´s beating heart in his hands. Events were shown on the point of view of José who was exhausted from blood loss. His eyes were closed very slowly. All became fuzzy, and then black.

The last scene of the movie: Caballeros had died. Each of them was shown two minutes. Donald was slumped dams and boilers on, the cause of death: overexertion. Panchito was lying motionless and naked on the bed, cause of death: AIDS. José again hung on the wall like a bear coat, cause of death: blood loss. And then came “The End."We thought we had gone from that horror, but the movie started again from the beginning. Was enough for us! We took our hands on baseball bats, or what came to meet, and we started beat TV, a DVD player and a set-top box with all our powers. The work was done. There was nothing left from equipment than metal lumps.

We didn’t get sleep for several days. We saw nightmares every night, and when we told them to each other to our amazement, we had seen dreams exactly the same things. We didn’t last longer sleepless nights. We made a mass suicide by rushing with our heads towards the wall, without any protection. We got so bad brain damages that we died. And now we got to know that the remote control was all the time in front of our noses: on the coffee table.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.